Blogiarkisto

perjantai 17. elokuuta 2012

Kesä takana, tulevaisuus edessä.

Hello,

Uljas teatteriseurue on matkannut taas tovin matkaa eteen päin sitten toukokuun ja kokenut muutaman mielenkiintoisen tapahtuman...

Kesä meni työryhmällä miten kukin sen parhaiten taisi, kutakuinkin töitä tehden kuitenkin. Tapasimme toukokuun jälkeen ensimmäistä kertaa Kivistön maatilalla 8-9.8 ja lämmitimme maatilan pirtissä Mr Birdmanin taas esityskuntoon. Puitteet olivat vanhat ja loistavat; sopivat esitykselle kuin nenä päähän ( kelle nenä nyt sitten sopii). Sinne palaamme toistekin.


9.8 lähdimme klo 08.00 ajamaan kohti Tamperetta suuntana Tampereen Teatterikesä! Kahdella autolla matka taittui sujuvasti. Orivedellä, ABC Orituvalla, tankkasimme hieman kahvia ja Marko vaihtoi edustavampaa kudetta päällensä. Kun saavuimme Tampereelle oli vuorossa Tekijä-hankkeen organisoiman Marketplace- tapahtuman kattaus ensimmäisenä edessä. Eli jäsennyimme Työväen Teatterin aulaan ja laitoimme itsellemme myyntipöydän valmiiksi. Tarkoituksenamme markkinoida esitystämme ja aikaisempia töitämme. Paikalle oli saapunut käsittääkseni 35 innokasta ryhmää edustamaan omaa teatteriaan ja meininki oli sen mukainen.
Tilaisuuden avasi Kristian Smeds kantaaottavalla puheenvuorollaan pienten teatterien ja - ryhmien puolesta ( itse tekijöille tosin, esim mahdollisia esitysten ostajia ei paikalle ollut ilmaantunut), jonka jälkeen olimme valmiita aloittamaan työmme ns. juuritasolta. Muutamia kiinnostavia kontakteja syntyikin, kunnes siirryimme Demo-teatteriin esiintymään. Vedimme kunnioitettavasti läpi esityksemme n. 15 henkilölle ilman tilan ns. ennakoivaa haltuunottoa. Tuolit näyttämölle, äänilaitteiden tsekkaus ja menoks! Reilu meininki!
Esityksen jälkeen palasimme markkinapaikalle ja lopulta siiryimme kuuden aikoihin hotellihuoneeseemme Cumulukseen.

10.8 palasimme aamusella Työväenteatterin aulaan ja aloimme valmistautumaan seuraavaan vetoomme Seminaaritilassa. Tälläkertaa paikalle saapuisi kansainvälisiä vieraita ulkomailta. Yksityistilaisuuden henkiseksi tukipylvääksi olimme kutsuneet paikalle opettajamme kouluajoilta ja ns "masterimme" Eeli Klemetin. Eeli seurasikin esityksemme ja juttelimme monta rakentavaa ajatusta jälkeenpäin esityksen seuraavasta vaiheesta, joka alkaa syyskuussa 2012. Yhteistyötä hänen kanssaan odotellen...

Kahden esityksen ja markkinointiponnistelujen jälkeen olimme onnellisessa tilassa ja valmiita kohtaamaan seuraavat haasteet, jotka odottavat jo syyskuussa. Kesken syyskuisen kokopitkän esityskokonaisuuden valmistamista, käväisemme protollamme ainakin Porissa Lainsuojattomat-festivaalilla syyskuun kahdeksantena 2012. Tere tulemast mukaan!

Työryhmä kiittää nöyrimmästi kaikkia matkalle osuneita!



Kari N